Sopiiko vaikuttajamarkkinointi minun yritykselleni?

20.08.2018

Vaikuttajamarkkinointi on verrattain uusi ala, joka kasvaa jatkuvasti. Kasvu luo uusia mahdollisuuksia sekä yrityksille että vaikuttajille. Ennen kuin voimme perehtyä siihen, sopiiko vaikuttajamarkkinointi juuri sinun yrityksesi tarpeisiin, tulee konseptia avata hieman.

Mitä on vaikuttajamarkkinointi? Pohjimmiltaan kyse on suuren seurannan omaavan henkilön suosion hyödyntämisestä yritysten markkinoinnissa. Konsepti itsessään ei ole uusi (esimerkiksi jokainen mainos jossa julkisuuden henkilö esittelee yrityksen tuotteita/palveluita).

 Vaikka konsepti ei ole uusi, se ei silti ole myöskään säilynyt muuttumattomana vuosien saatossa. Aikana, jolloin kuluttajien saama tieto ei koostu pelkästään perinteisestä mediasta tulleesta informaatiosta, on sosiaaliseen mediaan auennut mahdollisuus yksittäisille henkilöille toimia yritysten markkinoinnin äänenä.

 Suomessa vielä nuoren alan tehokkuudesta on kuitenkin lukuisia ulkomaisia tutkimustuloksia jotka osoittavat sen tehokkuuden. Forbes  on julkaisi vuonna 2016 MuseFindin tutkimustuloksia, joiden mukaan 92% kuluttajista luottaa enemmän vaikuttajiin, kuin perinteisiin mainoksiin. Tämän lisäksi kuluttajatutkimus paljasti 47% käyttävän AdBlock –ohjelmia jotka heikentävät perinteisten digitaalisten mainoskampanjoiden näkyvyyttä.

 Kuinka riskialtista vaikuttajamarkkinoinnin kokeileminen on yritykselle?

Useimmiten yritys pääsee valitsemaan omaa toimintaansa parhaiten edustavat vaikuttajat sekä sopimaan markkinoinnin tyylistä ja korvauksista suoraan vaikuttajan kanssa. Kun suhteutetaan yrityksen saama näkyvyys sekä yleisön koko yhteistyöstä aiheutuneisiin kuluihin, on tulos suuressa osassa tapauksista positiivinen.

 Sosiaalinen media tulee tänäkin vuonna saavuttamaan uusia virstanpylväitä. Konkreettisena esimerkkinä eMarketerin ennusteen  mukaan pelkästään Yhdysvalloissa Facebookin mainostulot tulevat nousemaan 21.57 biljoonaan USD tämän vuoden aikana. Mikäli tämä ennuste käy toteen se tulee olemaan yli kaksinkertainen summa mitä maassa käytetään printin painamiseen (10.47 biljoonaa USD). 

Vaikka kotimaassa sosiaalisen median mainonnan ympärillä liikkuvat rahavirrat eivät olekaan yhtä suuria, on maailmalla tapahtuvat muutokset selvä indikaattori, että vaikuttajamarkkinointi on muuttunut ja on myös muutoksineen tullut jäädäkseen.

Olemme nähneet tässä ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää yritykset sekä vaikuttajat. Tällä hetkellä somessa.com tarjoaa yrityksille palveluna portaalia, johon yrityksen on mahdollista jättää yhteistyötarjous. Portaalin vaikuttajaverkostossa on tällä hetkellä yli 3000 vaikuttajaa, jotka on nyt mahdollista tavoittaa tarjouspyynnön jättämällä. 

-Antti-

Lisää Uutisia

26.11

2018

Ymmärrätkö yleisöäsi?

Lue lisää

06.11

2018

360 -kameroiden käyttö vaikuttajamarkkinoinnissa

Lue lisää

09.10

2018

at.my.happy.place Instagram -vaikuttajan haastattelu

Lue lisää