somessa.comin uusi Brand Shop -konsepti mullistaa PR-tuotejakelun

Tuotenäytteiden lähettäminen toimittajille ja sosiaalisen median vaikuttajille on useimpien yritysten arkipäivää. Perinteisesti tuotepaketit lähtevät matkaan vakiintuneen nimilistan henkilöille täydennettynä halutuilla vaikuttajanimillä ja yhteystiedoilla – työläästi käsityönä. PR-tuotteen vastaanottamisen kultaisena sääntönä on, että siitä viestiminen on vastaanottajalle vapaaehtoista eli sisällön jakaminen perustuu ansaittuun näkyvyyteen. Aitous on aina plussaa, mutta tiedätkö todella, kuinka moni lopulta teki julkaisuja paljon vaivaa vaatineesta PR-lähetyksestäsi?


PR-tuotenäkyvyys trendaa somessa

Kulunut puolitoista vuotta eri rajoituksineen on lisännyt PR-tuotteiden lähettämistä vaikuttajille vastineena esimerkiksi perinteiselle messu- ja tuotemaistatusnäkyvyydelle. Somessa.comin keväällä 2020 lanseerattu Suomen ensimmäinen avoin PR-tuoteverkkokauppa on muuttanut vaikuttajille suunnattua PR-näytteiden lähetystapaa täysin tuomalla tuotteet ensimmäistä kertaa vaikuttajien itsensä valittaviksi. PR-Shopista palveluun rekisteröityneiden vaikuttajien on helppo tilata itseään kiinnostavia tuotteita tai palveluita testiin, ja jakaa niistä kokemuksiaan somessa. Kuvaavaa onkin, että yhteen kampanjaan voi muutamassa päivässä tulla jopa satoja kiinnostuneita, joista mukaan valitaan brändiin parhaiten sopivat vaikuttajat. PR-Shopin kautta brändisi siis tavoittaa jatkuvasti uusia vaikuttajakasvoja ja yleisöjä! Kuluneen puolentoista vuoden aikana somessa.com on toimittanut yli 6 000 PR-tuotetilausta yhteensä yli 200 yksittäisestä kampanjasta, joiden julkaisuprosentti lähes poikkeuksetta on ollut huimat 99 %!


Brand Shop – jatkuvaa näkyvyyttä yhä laajemmalle tuotevalikoimalle

Somessa.comin uusi Brand Shop -konsepti syventää ja monipuolistaa nykyistä PR-tuotepalvelua digitalisoimalla, systematisoimalla sekä tekemällä PR-tuotteiden lähettämisestä entistä seurattavampaa brändeille. Digitalisoidun palvelun etuja ovat muun muassa nopeus, helppous, vaikuttajien suuri määrä sekä tietojen ajantasaisuus. Brand Shop vastaa myös vaikuttajamarkkinoinnin säännöllisen ja jatkuvan tekemisen haasteeseen, sillä Brand Shopissa brändi voi tuoda vaikuttajien saataville useamman tuotteen jatkuvasti päivittyvän valikoiman sisältäen sekä yksittäisiä tuotteita että laajempia tuotesettejä. Säännöllisellä ja ympäri vuoden tasaisesti jakautuvalla näkyvyydellä brändi on siis jatkuvasti kuluttajien mielissä useilla eri tuotteilla yksittäisten kampanjalähtöjen sijaan. Voit päivittää Brand Shopin valikoimaa esimerkiksi sesonkien mukaan.

Brand Shopia ylläpitää oma Shop Manager, joka hallinnoi tilauksia, huolehtii vaikuttajien ohjeistuksesta, seuraa PR-tuotteista tehtäviä julkaisuja sekä koostaa palvelusta kuukausikohtaiset raportit. Kaikissa PR-tuotteita koskevissa julkaisuissa edellytetään selkeitä mainosmerkintöjä sekä vallitsevan lainsäädännön noudattamista, joten palvelun käyttö on brändeille turvallista. Mainosmerkintöjen ja aihetunnisteiden avulla brändi pystyy myös seuraamaan julkaisuja helposti ja hyödyntämään niitä omissa somekanavissaan. Julkaisuprosentteja seurataan jatkuvasti myös osana palvelua.


Ratkaisu vaikuttajien suorien yhteistyökyselyjen haasteeseen

Brand Shopin tuotevalikoiman tuotteiden tai palveluiden hinnoille ei ole ylärajaa, joten brändi voi asettaa tarjolle myös arvokkaampia tuotteita tai palveluja. Erityisesti näiden tuotteiden tilaamiselle voidaan asettaa tiettyjä kriteerejä vaikuttajien seuraajamäärän, tilin aiheen tai julkaistavan sisällön suhteen. Paljon suoria tuote- ja yhteistyökyselyjä saavat brändit voivat lisäksi hyödyntää Brand Shopia ohjaamalla sinne vaikuttajien yhteydenotot, joihin somessa.comin Shop Manager vastaa. Somessa.com neuvottelee brändin puolesta yhteistyön ehdoista ja sisällöistä sekä huolehtii yhteistyön toteuttamisesta. Tarvittaessa hoidamme asiakkaan puolesta myös Brand Shopin tuotteiden pakkaus- ja postitustyön. Osana palvelua tarjoamme lisäksi erikoispainotuotteita, kuten brändin omalla ilmeellä kustomoituja Premium-postituslaatikoita, paperivyötteitä, tarroja sekä muita paperituotteita, joilla viimeistään teet vaikutuksen vastaanottajaan!

Ota kanssamme loikka ansaitun näkyvyyden uuteen aikaan ja hyödynnä digitalisaation edut sekä Suomen suurin vaikuttajaverkostomme brändisi tunnettuuden kasvattamiseen NYT! Kerromme mielellämme lisää palvelusta; ota meihin yhteyttä, ja sovitaan 30 minuutin mittainen palveluesittely Teamsiin.


Tutustu Brand Shopiin: https://shop.somessa.com/brand-shopit/

Jakaa artikkeli:
Facebook
Twitter
LinkedIn

Suosittelemme myös