Miksi ruotsalaisbrändien usko vaikuttajamarkkinointiin ei horju tulevaisuudessakaan?

Influencer Marketing Summit keräsi syyskuun lopussa 20.9.2022 Tukholmaan vaikuttajamarkkinoinnin osaajia ensimmäistä kertaa yhteen totuttua laajemmin – osallistujaluettelossa olivat mukana alan toimistot, agentuurit, brändit kuin vaikuttajatkin.

Tilaisuus oli ensimmäinen laatuaan Ruotsissa ja tunnelma sen mukaisesti innostunut, poreileva ja alan tulevaisuuteen monipuolisesti katsova. Tulevien trendien lisäksi tapahtuma tarjoili mielenkiintoisia caseja onnistuneista kampanjoista sekä brändien itsensä kertomina tietoa tavoista, joilla ne ovat toteuttaneet omaa vaikuttajamarkkinoinnin strategiaansa menestyksellisesti. Päivän päätteeksi heräsinkin kysymykseen siitä, ymmärretäänkö Suomessa vieläkään vaikuttajamarkkinoinnin merkitystä erityisesti nuorempien kuluttajakohderyhmien ja Z- ja Alfa-sukupolvien kohdalla?

Ruotsalaistoimistojen puheenvuoroja kuunneltuani en markkinointipäättäjänä laittaisi enää euroakaan perinteiseen markkinointiin, jos fokuksena ovat nuoremmat kuluttajat. Mitä kauempana tuote tai palvelu on nuorten tai nuorten aikuisten omasta kokemuspiiristä (tai käyttämistä kanavista), sitä kipeämmin vaikuttajia tarvitaan. Tapahtuman pääviesti kiteytyikin mielestäni yhteen asiaan – syvälliseen kohderyhmätuntemukseen. Siinä vaikuttajat ovat asian ytimessä, sillä he tuntevat seuraajansa, mistä offlinessa ja onlinessa keskustellaan ja millainen kaupallinen sisältö toimii. Tapahtuman toinen oppi tulee seuraavana ja se on vaikuttajien kyky tuottaa seuraajiaan kiinnostavaa sisältöä. Brand bookissasi on siis todennäköisesti liian monta sivua Z-sukupuolen makuun, sillä onnistuneessa vaikuttajayhteistyössä kysytään ennen kaikkea uskallusta luottaa vaikuttajan omaan, luovaan näkemykseen.

Boomeria tapahtumassa lämmitti nostalgian paluu – TopGun, Metallica, Stranger Things ja nollarityyli yhdistävät kahta sukupolvea kutkuttavalla tavalla. Ruotsalaisten kyky yhdistää asioita ja luoda niistä orgaanisesti leviäviä ilmiöitä ja trendejä tekee niin ikään vaikutuksen. Kalle´s Kaviar ja Chimi -yhteistyö sekä Eldoradon merch-kesämallistot ovat tavoittaneet vaikuttajien avulla uusia kohderyhmiä, jotka ovat ottaneet perinteisiksi mielletyt tuotteet omakseen. Epämukavuusalueelle meno on kannattanut ja se luo Ruotsissa näkymää entistä isoimmille vaikuttajamarkkinoinnin budjeteille tulevaisuuden uhkakuvista huolimatta – tai juuri sen vuoksi, sillä viihteelle on nyt maailmassa enemmän kysyntää kuin koskaan ennen.

Ainoa asia, joka jäi tapahtumasta harmittamaan oli se, etten saanut Gen Z -markkinointiin erikoistuneen toimiston ständillä ilmaista tatuointia. Jono oli liian pitkä.


Maiju Saha
vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija

Jakaa artikkeli:
Facebook
Twitter
LinkedIn

Suosittelemme myös